Takaisin

Digia muuttaa Varman tiloihin Finlaysonin alueelle Tampereella

Suomalaisen ohjelmisto- ja palveluyritys Digia Oyj:n Tampereen toimipiste muuttaa uusiin toimitiloihin Finlaysonin alueelle loppukesästä. Työeläkeyhtiö Varma vuokraa Digialle 1 500 neliömetrin tilat, ja Finlaysonin alueelle muuttaa 110 Digian työntekijää.

33210_finlaysonin_alue_aw

Digian Tampereen toimipiste toimittaa ict-ratkaisuja ja -palveluja muun muassa kaupan, logistiikan ja teollisuuden aloille. Digia auttaa asiakkaitaan palveluiden kehittämisessä, toiminnan ohjaamisessa ja tiedon hyödyntämisessä kotona ja kansainvälisesti.

– Voitimme Digian järjestämän mittavan toimitilakilpailutuksen, jonka tavoitteena oli löytää tilat, jotka palvelevat liiketoimintaa parhaalla mahdollisella tavalla. Finlaysonin alue on vetovoimainen ja elävä, ja siellä on paljon muunneltavaa tilaa. Alue myös kehittyy jatkuvasti. Hyvät liikenneyhteydet ja viihtyisät tilaratkaisut koetaan houkuttelevina, sanoo Varman kiinteistöpäällikkö Kai Niinimäki, joka vastaa Finlaysonin alueen kehittämisestä.

Digian uudet tilat sijaitsevat Finlaysonin alueella Media 54:ssä Satakunnankadun ja Tammerkosken kulmarakennuksessa, joka on toiminut tehtaan Viimeistämönä. Toimistotilat remontoidaan Digialle sopiviksi kesän aikana.

– Etsimme moderneja toimistotiloja keskusta-alueelta hyvillä kulkuyhteyksillä, ja Finlaysonin alueen tilat täyttivät nämä kriteerit. Meille oli myös tärkeää, että toimitilat tukevat yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä niin oman henkilöstön kuin asiakkaiden kanssa. Tulevan remontin myötä saamme varmasti juuri meille sopivat tilat, jotka mahdollistavat monipuoliset työskentelytavat, kertoo Digia Oyj:n talousjohtaja Tuula Haataja.

Lisätietoja:

Kai Niinimäki, kiinteistöpäällikkö, työeläkeyhtiö Varma, 040 729 8144, kai.niinimaki@varma.fi
Tuula Haataja, talousjohtaja, Digia Oyj, 040 544 6832, tuula.haataja@digia.com
Leena Rantasalo, viestintäpäällikkö, työeläkeyhtiö Varma, 040 300 7980, leena.rantasalo@varma.fi

Finlaysonin alue on perinteikäs tehdasmiljöö Tampereen ydinkeskustassa Tammerkosken kansallismaisemassa. Alueen historia ulottuu 1820-luvulle, jolloin sinne perustettiin Finlaysonin puuvillatehdas. Tehdas oli pitkään Pohjoismaiden suurin teollinen toimipaikka. Nykyään alue on modernisoitu monipuoliseksi vapaa-ajan, kulttuuri- ja ravintolatoiminnan sekä toimistotyöpaikkojen keskittymäksi. Alueella toimii noin 100 yritystä ja vuokrattavaa tilaa on kokonaisuudessaan lähes 90 000 neliömetriä. Liike- ja toimistotilojen lisäksi alueelta on vuokrattavissa tiloja myös tapahtumakäyttöön. Kiinteistöt omistaa Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma.

www.finlaysoninalue.fi

Varma osti Eteläesplanadi 8 toimistokiinteistön Helsingissä Varma vuokraa Wärtsilän pääkonttorille tilat Salmisaaresta Varman kiinteistöjen katolle nousee 5 000 aurinkopaneelia Varman Kalasataman Kampuksen rakennustyöt alkoivat Bonnier ja Varma ovat solmineet vuokrasopimuksen Lönnrotinkatu 18:aan Varman vuokra-asuintaloissa siirrytään uusiutuvaan sähköön Varman oman toimiston hiilijalanjälki keveni 23 % vuodessa Kymmenelle Varman toimistokiinteistölle BREEAM-ympäristösertifikaatti Arabia135-tehdaskorttelin ideakilpailun voittajat valittu Varma liittyi kiinteistöalan energiatehokkuussopimukseen Varma rakennuttaa Sokotelille Flamingon hotellilaajennuksen Varma saavuttanut toimitilojen energiatehokkuustavoitteen etuajassa VarmaWorksin coworking-tiloja vuokrattavissa Tampereella Varma, CapMan Nordic Real Estate -rahasto ja Cavendo sijoittavat suosittuun Heron City -kauppakeskukseen Tukholmassa Varman toimitalo siirtyi vihreään sähköön Kiinteistöjen modernisointi keventää hiilijalanjälkeä Lidl avaa myymälän Finlaysonin alueelle Tampereelle Varma rakennuttaa Keskolle uuden päätoimitalon Kalasatamaan Taide valtasi Finlaysonin alueen Tampereella Varma alkaa käyttää aurinkoenergiaa kiinteistöissään Arabia135-tehdaskorttelin uudistaminen jatkuu – arkkitehtikilpailun finalistit valittu Varma julkaisi ilmastopolitiikan – tavoitteena hiilijalanjäljen pienentäminen eri omaisuusluokissa Arabian historiallinen tehdaskortteli uudistuu arkkitehtuurikilpailun avulla Varman blogi: Hello työpaikka, goodbye villasukat! Digia muuttaa Varman tiloihin Finlaysonin alueelle Tampereella Lönnrotinkatu 18 erottuu massasta Varman blogi: Asukkaat muuttivat Arabiankadun oranssiin asuintaloon Metropolia ja Pop & Jazz Konservatorio Varman tiloihin Arabiaan VarmaWorks tarjoaa coworking-tiloja Tampereen Finlaysonilla Varman uusi vuokra-asuntojen hakupalvelu on avattu Kaksi Varman toimistokiinteistöä sai BREEAM-ympäristösertifikaatin Varma on ostanut hotellikiinteistön Helsingin keskustasta Varma rakennuttaa Flamingoon yli 200 huonetta lisää Varma myy loput SATOn osakkeet Bio Rex avaa elokuvateatterin Rajalla På Gränsen -kauppakeskukseen Tornioon Varman Salmisaaren-toimitaloon tulee Green Office -ympäristöjärjestelmä Ilkka Tomperi: Kiinteistösalkun hajautus – strategiasta toteutukseen Arabianrannan uusin tulokas on urbaani ja oranssi Varma myy 22 kiinteistöä ja sijoittaa uuteen pohjoismaiseen kiinteistörahastoon Aarne Markkula: Energiansäästöinvestoinnit maksavat itsensä takaisin nopeasti Läsnä kauppakeskusten arjessa Outokummun pääkonttorille tilat Varman päätoimipaikasta Salmisaaresta Varman Itämerenkatu 11–13 täyttyy finanssialan toimijoista Varma vuokraa Itämerenkadun kiinteistöstä toimitilat Handelsbankenille Finlaysonin alue on Varman merkittävimpiä kiinteistökohteita Varma mukana ostamassa yhden Ruotsin suurimmista kauppakeskuksista Miljoona tyhjää toimistoneliötä odottaa asuntorakentajaa
Takaisin