Takaisin

Varma mukana ostamassa yhden Ruotsin suurimmista kauppakeskuksista

Varma on yhdessä Grosvenor Fund Managementin kanssa ostamassa Tukholmassa sijaitsevan Skärholmen Centrumin, joka on yksi Ruotsin suurimmista kauppakeskuksista. Sijoitusta hallinnoi Grosvenor.

12748_bredholmsgatan_4_w

Lounais-Tukholmassa sijaitseva Skärholmen Centrum on pinta-alaltaan 98 000 neliömetriä, ja sen kasvavalla vaikutusalueella asuu yli 600 000 ihmistä. Liiketilojen ja ravintoloiden lisäksi keskuksessa on julkisia palveluja, kuten kouluja, kirjasto ja terveyspalveluita. Kohteessa on yli 3 000 parkkipaikkaa, ja se muodostaa Skärholmenin alueen keskuksen metroasemineen ja toreineen.

Suurimpia vuokralaisia tiloissa ovat mm. ICA ruokakauppa, Systembolaget, H&M ja Åhléns. Kaikkiaan kauppakeskuksessa on 175 liikettä, ja siellä käy vuosittain noin 14 miljoonaa vierailijaa. Kävijämäärällä mitattuna keskus on Ruotsin neljän suurimman kauppakeskuksen joukossa.

Skärholmen on jatkoa Varman aiempiin Ruotsiin kohdistuviin sijoituksiin. Varma on tehnyt yhdessä AROS Bostadin kanssa jo neljä asuntosijoitusta Tukholman seudulle. Viimeisin näistä on noin 9 000 rakennusoikeusneliön asuntohanke Uppsalassa.

– Varman kiinteistösijoituksista valtaosa on kotimaassa. Tavoitteenamme on kuitenkin jatkaa kiinteistösalkun kansainvälistä hajauttamista, johon voimakkaasti kasvava Tukholman seutu sopii hyvin, sanoo Varman kiinteistösijoituksista vastaava johtaja Ilkka Tomperi.

Grosvenorin tavoitteena on kehittää Skärholmenista eteläisen Tukholman johtava kauppakeskus houkuttelemalla lisää kävijöitä ja kansainvälisiä liikkeitä. Monipuolisen tarjontansa ansiosta Skärholmen Centrumissa voi tehdä työtä, käydä ostoksilla, oppia ja rentoutua.

Lisätietoja: Ilkka Tomperi, sijoitusjohtaja (kiinteistöt), puh. 050 379 1903

Skärholmen Centrumin verkkosivut

Grosvenorin verkkosivut

Varma osti Eteläesplanadi 8 toimistokiinteistön Helsingissä Varma vuokraa Wärtsilän pääkonttorille tilat Salmisaaresta Varman kiinteistöjen katolle nousee 5 000 aurinkopaneelia Varman Kalasataman Kampuksen rakennustyöt alkoivat Bonnier ja Varma ovat solmineet vuokrasopimuksen Lönnrotinkatu 18:aan Varman vuokra-asuintaloissa siirrytään uusiutuvaan sähköön Varman oman toimiston hiilijalanjälki keveni 23 % vuodessa Kymmenelle Varman toimistokiinteistölle BREEAM-ympäristösertifikaatti Arabia135-tehdaskorttelin ideakilpailun voittajat valittu Varma liittyi kiinteistöalan energiatehokkuussopimukseen Varma rakennuttaa Sokotelille Flamingon hotellilaajennuksen Varma saavuttanut toimitilojen energiatehokkuustavoitteen etuajassa VarmaWorksin coworking-tiloja vuokrattavissa Tampereella Varma, CapMan Nordic Real Estate -rahasto ja Cavendo sijoittavat suosittuun Heron City -kauppakeskukseen Tukholmassa Varman toimitalo siirtyi vihreään sähköön Kiinteistöjen modernisointi keventää hiilijalanjälkeä Lidl avaa myymälän Finlaysonin alueelle Tampereelle Varma rakennuttaa Keskolle uuden päätoimitalon Kalasatamaan Taide valtasi Finlaysonin alueen Tampereella Varma alkaa käyttää aurinkoenergiaa kiinteistöissään Arabia135-tehdaskorttelin uudistaminen jatkuu – arkkitehtikilpailun finalistit valittu Varma julkaisi ilmastopolitiikan – tavoitteena hiilijalanjäljen pienentäminen eri omaisuusluokissa Arabian historiallinen tehdaskortteli uudistuu arkkitehtuurikilpailun avulla Varman blogi: Hello työpaikka, goodbye villasukat! Digia muuttaa Varman tiloihin Finlaysonin alueelle Tampereella Lönnrotinkatu 18 erottuu massasta Varman blogi: Asukkaat muuttivat Arabiankadun oranssiin asuintaloon Metropolia ja Pop & Jazz Konservatorio Varman tiloihin Arabiaan VarmaWorks tarjoaa coworking-tiloja Tampereen Finlaysonilla Varman uusi vuokra-asuntojen hakupalvelu on avattu Kaksi Varman toimistokiinteistöä sai BREEAM-ympäristösertifikaatin Varma on ostanut hotellikiinteistön Helsingin keskustasta Varma rakennuttaa Flamingoon yli 200 huonetta lisää Varma myy loput SATOn osakkeet Bio Rex avaa elokuvateatterin Rajalla På Gränsen -kauppakeskukseen Tornioon Varman Salmisaaren-toimitaloon tulee Green Office -ympäristöjärjestelmä Ilkka Tomperi: Kiinteistösalkun hajautus – strategiasta toteutukseen Arabianrannan uusin tulokas on urbaani ja oranssi Varma myy 22 kiinteistöä ja sijoittaa uuteen pohjoismaiseen kiinteistörahastoon Aarne Markkula: Energiansäästöinvestoinnit maksavat itsensä takaisin nopeasti Läsnä kauppakeskusten arjessa Outokummun pääkonttorille tilat Varman päätoimipaikasta Salmisaaresta Varman Itämerenkatu 11–13 täyttyy finanssialan toimijoista Varma vuokraa Itämerenkadun kiinteistöstä toimitilat Handelsbankenille Finlaysonin alue on Varman merkittävimpiä kiinteistökohteita Varma mukana ostamassa yhden Ruotsin suurimmista kauppakeskuksista Miljoona tyhjää toimistoneliötä odottaa asuntorakentajaa
Takaisin