Takaisin

Varma vuokraa Wärtsilän pääkonttorille tilat Salmisaaresta

00180_salmisaarenaukio_2_panorama2

Varma on solminut pitkän vuokrasopimuksen Wärtsilä Oyj Abp:n kanssa noin 10 800 m² tiloista yhtiön pääkonttoriksi. Wärtsilä muuttaa uusin tiloihinsa Helsingin Salmisaareen vuoden 2018 toisen vuosineljänneksen aikana nykyisistä tiloistaan Helsingin Hakaniemestä.

Varman omistama Salmisaaren kohde on vuonna 2009 valmistunut moderni toimistotalo. Hyvät liikenneyhteydet, toimivat ja muunneltavat tilaratkaisut sekä Fazerin laadukas henkilöstöravintola palvelevat talon käyttäjiä.

Salmisaarenrannan kiinteistöissä ovat jo ennestään vuokralla Lemminkäinen ja Outokumpu sekä toistaiseksi vielä sieltä pois muuttava Danske Bank, jonka tiloihin Wärtsilän toimistotilat pääosin keskittyvät. Varman Salmisaaren kiinteistössä on vielä tarjolla vapaata tilaa noin 2 500 m².

− Salmisaari on houkutteleva toimistoalue, minne on lyhyen ajan sisällä muuttamassa useita uusia käyttäjiä. Wärtsilän muutto naapuriimme kertoo siitä, että alue palvelee kasvavasti myös globaaleja organisaatioita, sanoo Varman kiinteistöistä vastaava sijoitusjohtaja Ilkka Tomperi.

Salmisaaressa on tarjolla energiatehokkaita ja muuntojoustavia monitilaratkaisuja merellisessä ympäristössä.

− Olemme panostaneet energiatehokkuuteen ja uusiutuviin energiamuotoihin myös Salmisaaren kiinteistössämme, jolle on myönnetty BREEAM Very Good -luokitus. Kiinteistön katolle asennetaan parhaillaan aurinkopaneeleja ja viime kesänä sen pysäköintihalliin asennettiin 240 paikan sähköautovalmius, Tomperi kertoo.

Uudet tilat tukevat Wärtsilän yrityskulttuurin uudistusta

− Muutto uusiin toimitiloihin tarjoaa meille mahdollisuuden uudistaa yrityskulttuuriamme ja päivittäistä työntekoamme. Se tukee erinomaisesti Wärtsilän kasvustrategiaa ja päämääräämme mahdollistaa kestävä yhteiskunta älyteknologiaa hyödyntämällä, kertoo Jaakko Eskola, Wärtsilän konsernijohtaja.

Muuton jälkeen Wärtsilän käytössä olleet tilat Hakaniemessä vapautuvat 2018 syksystä alkaen uusille käyttäjille. John Stenbergin rannan toimistokiinteistö Pitkänsillan päässä on Varman omistama, näyttävä maamerkkikiinteistö, jonka tilat ovat jaettavissa joustavasti uusille käyttäjille.

Varmalla nyt jo 22 BREEAM-ympäristösertifioitua kiinteistöä Varma osti Eteläesplanadi 8 toimistokiinteistön Helsingissä Varma vuokraa Wärtsilän pääkonttorille tilat Salmisaaresta Varman kiinteistöjen katolle nousee 5 000 aurinkopaneelia Varman Kalasataman Kampuksen rakennustyöt alkoivat Bonnier ja Varma ovat solmineet vuokrasopimuksen Lönnrotinkatu 18:aan Varman vuokra-asuintaloissa siirrytään uusiutuvaan sähköön Varman oman toimiston hiilijalanjälki keveni 23 % vuodessa Kymmenelle Varman toimistokiinteistölle BREEAM-ympäristösertifikaatti Arabia135-tehdaskorttelin ideakilpailun voittajat valittu Varma liittyi kiinteistöalan energiatehokkuussopimukseen Varma rakennuttaa Sokotelille Flamingon hotellilaajennuksen Varma saavuttanut toimitilojen energiatehokkuustavoitteen etuajassa VarmaWorksin coworking-tiloja vuokrattavissa Tampereella Varma, CapMan Nordic Real Estate -rahasto ja Cavendo sijoittavat suosittuun Heron City -kauppakeskukseen Tukholmassa Varman toimitalo siirtyi vihreään sähköön Kiinteistöjen modernisointi keventää hiilijalanjälkeä Lidl avaa myymälän Finlaysonin alueelle Tampereelle Varma rakennuttaa Keskolle uuden päätoimitalon Kalasatamaan Taide valtasi Finlaysonin alueen Tampereella Varma alkaa käyttää aurinkoenergiaa kiinteistöissään Arabia135-tehdaskorttelin uudistaminen jatkuu – arkkitehtikilpailun finalistit valittu Varma julkaisi ilmastopolitiikan – tavoitteena hiilijalanjäljen pienentäminen eri omaisuusluokissa Arabian historiallinen tehdaskortteli uudistuu arkkitehtuurikilpailun avulla Varman blogi: Hello työpaikka, goodbye villasukat! Digia muuttaa Varman tiloihin Finlaysonin alueelle Tampereella Lönnrotinkatu 18 erottuu massasta Varman blogi: Asukkaat muuttivat Arabiankadun oranssiin asuintaloon Metropolia ja Pop & Jazz Konservatorio Varman tiloihin Arabiaan VarmaWorks tarjoaa coworking-tiloja Tampereen Finlaysonilla Varman uusi vuokra-asuntojen hakupalvelu on avattu Kaksi Varman toimistokiinteistöä sai BREEAM-ympäristösertifikaatin Varma on ostanut hotellikiinteistön Helsingin keskustasta Varma rakennuttaa Flamingoon yli 200 huonetta lisää Varma myy loput SATOn osakkeet Bio Rex avaa elokuvateatterin Rajalla På Gränsen -kauppakeskukseen Tornioon Varman Salmisaaren-toimitaloon tulee Green Office -ympäristöjärjestelmä Ilkka Tomperi: Kiinteistösalkun hajautus – strategiasta toteutukseen Arabianrannan uusin tulokas on urbaani ja oranssi Varma myy 22 kiinteistöä ja sijoittaa uuteen pohjoismaiseen kiinteistörahastoon Aarne Markkula: Energiansäästöinvestoinnit maksavat itsensä takaisin nopeasti Läsnä kauppakeskusten arjessa Outokummun pääkonttorille tilat Varman päätoimipaikasta Salmisaaresta Varman Itämerenkatu 11–13 täyttyy finanssialan toimijoista Varma vuokraa Itämerenkadun kiinteistöstä toimitilat Handelsbankenille Finlaysonin alue on Varman merkittävimpiä kiinteistökohteita Varma mukana ostamassa yhden Ruotsin suurimmista kauppakeskuksista Miljoona tyhjää toimistoneliötä odottaa asuntorakentajaa
Takaisin