Kasvuyrittäjyyttä punavuorelaisittain | Case: Fellow Finance

Finanssiteknologiayhtiö Fellow Finance löysi uudet toimitilat muutaman korttelin päästä entisestä toimipaikastaan. Läheisen telakkarannan merellisyys ja ympäristön palvelut veivät voiton toimistohotelleista.

Fellow Finance on Pohjoismaiden johtava joukkorahoitus- ja vertaislaina-alustaa tarjoava konserni, joka on perustettu vuonna 2013. Lyhyen historiansa aikana yritys on kasvanut huomattavasti ja laajentunut Puolaan, Saksaan, Tanskaan sekä Ruotsiin.

Kasvuun ja kannattavuuteen tähtäävä strategia on näkynyt myös Suomessa lisääntyneenä tilantarpeena. Helsingin Punavuoressa Ratakadulla sijaitsevat vuokraneliöt eivät enää vuonna 2018 riittäneet. Edessä oli muutto suurempiin tiloihin. Päällimmäisinä kriteereinä olivat tilojen muunneltavuus sekä kasvuvaraa toiminnan laajentamiseen. Uudet tilat löytyivät Pursimiehenkadulta, jonne siirtyminen marraskuussa 2018 edellytti vain parin korttelin mittaista muuttomatkaa.

“Tilat olivat tyhjillään ja edellisen vuokralaisen jäljiltä hyvässä kunnossa. Emme tehneet paljon muutoksia, sillä tiimityöskentely tapahtuu pitkälti avokonttoreissa. Toki meillä on muutama neuvotteluhuone ja hiljaisen työskentelyn tiloja. Työn luonteen vuoksi kuituyhteys oli yksi suurimmista valintakriteereistä”, kertoo Fellow Financen toimitusjohtaja Jouni Hintikka.

Historiallisen Punavuoren kivijalkakaupat ja kortteliravintolat tarjoavat energisen ja ainutlaatuisen miljöön, joka on merkittävä vetovoimatekijä nuorten osaajien rekrytoinnissa.

After workille pääsee työpaikalta lähdettäessä muutamalla askeleella ja keskusta on lyhyen raitiovaunumatkan päässä. Hintikka sanoo, että muutosta ei ole kuulunut juurikaan soraääniä. Tilanne olisi toinen, jos uusi osoite olisi löytynyt Kehä kolmosen kupeessa sijaitsevasta toimistohotellista.

“Meillä on töissä paljon nuoria, jotka liikkuvat julkisilla tai pyörällä ja jotka haluavat työskennellä keskustan läheisyydessä. Teemme myös paljon etätyötä, mikä tarkoittaa, että siinäkin mielessä olemme miettineet tarvittavien neliöiden määrää ja sijaintia mahdollisimman tarkkaan”, Hintikka toteaa.

Hyvät tilat eivät löydy hetkessä


Fellow Financen kohdalla uudet toimitilat löytyivät läheltä ja yllättävän vikkelästi. Näin onnekkaasti ei kuitenkaan aina käy, sillä mitä enemmän vaatimuksia yrityksellä toimitilojen suhteen on, sitä kauemmin etsintäprosessi yleensä kestää. Varman toimitilajohtaja Toni Pekonen kannustaakin lähtemään ajoissa liikkeelle. Koko muuttoprosessiin kannattaa esimerkiksi noin 20 hengen yrityksessä varata aikaa vähintään puoli vuotta.

“Jos yritys haluaa uusiin tiloihin muutostöitä kuten esimerkiksi lisää neuvotteluhuoneita ja erikoisempia sisustuselementtejä, voivat niihin tarvittavien materiaalien toimitusajat olla pitkiä. Myös tiukat kriteerit toimitilojen sijainnista hidastavat prosessia.”

Yritys pystyy nopeuttamaan uusien tilojen löytymistä miettimällä valmiiksi listan välttämättömyyksistä, jotka voivat liittyä esimerkiksi työpisteiden määriin, sijaintiin, tarvittaviin palveluihin sekä tieto- ja joukkoliikenneyhteyksiin ja autopaikkoihin. Sopivia vaihtoehtoja on aina hyvä käydä katsomassa paikan päällä, sillä pelkästään paperilla tiloista ja niiden toimivuudesta saa helposti vääränlaisen käsityksen.

“Suunnitteluun ja hyvään tilantoteutukseen kannattaa panostaa, sillä niiden avulla toimitilat sovitetaan yrityksen tarpeisiin. Uudet suunnittelutyökalut auttavat tilojen havainnollistamisessa. Virtuaalilasit ja 3D-mallit mahdollistavat vilkaisun valmisteilla olevien tilojen sisälle”, kertoo Pekonen.

Kasvuyritysten vaihtelevat tilatarpeet ja etätyön lisääntyminen edellyttävät toimitiloilta muunneltavuutta, joka näkyy yhä useammassa yrityksessä muun muassa yhteistyö- sekä hiljaisen työskentelyn tiloina. Suuremmassa mittakaavassa joustoa pystytään hakemaan esimerkiksi täydentävillä coworking-tiloilla sekä lisätilan vuokraamisella joustavammalla sopimuksella. Tällä tavalla yritys pystyy sopeuttamaan toimitilojaan voimakkaan kasvun tai äkillisen vähennystarpeen kohdalla.

“Etätyön lisääntymisen myötä monella toimistolla on jo huomattavasti vähemmän työpisteitä kuin koko yrityksessä on henkilöstöä. Usein muutto onkin hyvä ajankohta uudistaa myös yrityksen työkulttuuria, kasvattaa etätyön osuutta ja sitä kautta lisätä tilankäytön tehokkuutta”, Pekonen korostaa.

Kysy Helsingin keskustan toimitiloista

Tarja Koskela

Asset Manager, toimitilavuokraus

Jenni Nivalainen

Asset Manager, toimitilavuokraus

Voisit olla kiinnostunut myös näistä