Varma ostaa OP:n uuden pääkonttorin yhdessä eteläkorealaisten sijoittajien kanssa

Varma, eteläkorealaiset NH Investment & Securities (NHIS) ja Shinhan Investment Corp. ostavat Helsingin Vallilassa sijaitsevan OP Osuuskunnan kiinteistökorttelin. Kiinteistön kauppahinta on 480 miljoonaa euroa. OP jatkaa toimintaansa tiloissa pitkäaikaisella vuokrasopimuksella.

– Pitkäaikainen tasainen vuokrakassavirta sopii hyvin kiinteistösijoitussalkkuumme nykyisessä nollakorkojen ympäristössä. Iso, nykyaikainen toimitila keskellä kehittyvää Kalasataman ja Pasilan akselia on myös linjassa strategiaamme, jonka mukaan keskitymme omistamaan toimitiloja keskeisiltä paikoilta hyvien kulkuyhteyksien ääreltä, Varman kiinteistöistä vastaava sijoitusjohtaja Ilkka Tomperi sanoo.

– Sijoitamme kiinteistöihin sekä suoraan että rahastojen ja yhteissijoitusten kautta. Se, että toimimme sijoittajaryhmänä samanhenkisten sijoittajien, kuten NHIS:n ja Shinhan Investmentin kanssa mahdollistaa sen, että voimme hankkia Vallilan toimistokampuksen kaltaisia merkittäviä kiinteistöjä. Olemme sijoittaneet yhteissijoitusten kautta useisiin toimisto- ja vähittäiskaupan kiinteistöihin Euroopassa, kuten Taunus Turmin tornitaloon Frankfurtissa ja Skärholmen Centrum -kauppakeskukseen Tukholmassa, Tomperi sanoo.

– Yhteistyö vahvojen ja osaavien paikallisten kumppanien Varman ja Avant Capital Partnersin kanssa tuo meille sekä paikalliset markkinat tuntevan ison sijoittajan että osaavan operatiivisen partnerin transaktioon mukaan. Odotamme innolla tulevien vuosien kumppanuuttamme, kommentoi Danny Kim soulilaisesta AIP Asset Managementista, joka koordinoi korealaista sijoittajaryhmää.

Osoitteessa Gebhardinaukio 1 sijaitseva OP:n kiinteistökortteli valmistui lopullisesti vuonna 2017. Kiinteistön pinta-alan on 74 150 neliömetriä ja rakennus tarjoaa työskentelytilat 6 000 ihmiselle. OP Ryhmän lisäksi kiinteistössä on Verohallinnon tiloja.

Toni Pekonen

Toimitilajohtaja

Voisit olla kiinnostunut myös näistä