”Globaalina uusiutuvien materiaalien yhtiönä me haluamme tiloistamme käyntikortin, joka kertoo omaa, persoonallista tarinaansa”| Case: Stora Enso & Sokotel

Katajanokan Laituri on kesällä 2024 Helsingin merelliseen kulttuurimaisemaan, Katajanokalle valmistunut Varman omistama toimitalo. Puurakentamisen taidonnäytteenä edustavan kiinteistön päävuokralaisia ovat Stora Enso sekä Solo Sokos Hotel Pier 4 –hotelli.

– Aiemmassa pääkonttorikiinteistössämme, niin kutsutussa Sokeripalassa toimiessamme olimme rakennuksen ainut käyttäjä, mutta Katajanokan Laituri on aivan toisenlainen kokonaisuus. Rakennus on osittain julkinen, joten sitä käyttävät meidän lisäksemme myös kaupunkilaiset ja matkailijat. Kiinteistöön asettuvan hotellin ansiosta saatavillamme on monia palveluita, kuten ravintola- ja kahvilapalvelut, hyvinvointipalvelut sekä majoitustilat asiakkaitamme ja kumppaneitamme varten, kuvailee Antto Kauhanen, Stora Enson Business Development Manager uuden toimitilakiinteistön arkea.

Tunteikas muutto historiallisesta kohteesta puurakentamisen tulevaisuutta ilmentävään kiinteistöön

Alvar Aallon suunnittelema Stora Enson edellinen pääkonttori valmistui vuonna 1962, josta lähtien yritys oli aina 2010-luvun lopulle saakka sen ainoa käyttäjä. Rakennus on keskeinen osa Helsingin kaupunkikuvaa, ja se on tähänastisen elinkaarensa aikana herättänyt paljon tunteita puolesta ja vastaan.

– Meille oli melko tunteikas päätös muuttaa pois ikoniseksi muodostuneesta rakennuksesta, jossa pääkonttorimme oli sijainnut lähes 60 vuotta, kertoo Kauhanen Stora Enson sisäisestä päätöksentekoprosessista.

Vanhan toimitilakiinteistön persoonallinen historia asetti kunnianhimoiset lähtökohdat yrityksen uudelle pääkonttorille.

– Meidän vaatimuslistallamme olivat inspiroiva työympäristö, moderni toimistoteknologia sekä kiinteistö, joka näyttää puurakentamisen tulevaisuuden suuntaa. Me halusimme pääkonttorikiinteistömme pohjautuvan niihin tuotteisiin, mihin me yrityksenä uskomme ja luotamme. Vuonna 2019 sekä yhteistyökumppanit että ajankohta osuivat kohdilleen, ja lähdimme Varman kanssa tähän Katajanokan Laiturin hankkeeseen, Kauhanen tiivistää prosessin taustoja.

Stora Enson massiivipuuelementeistä rakennettu kiinteistö on suunniteltu vähintään 100 vuoden elinkaarelle, joten jo suunnitteluvaiheessa on tarkoituksenmukaisesti huomioitu tarpeet sen käyttötarkoituksen tuleville muutoksille.

Katajanokan Laiturin kiinteistöllä on kaksi pääkäyttötarkoitusta: toimisto- ja hotellikäyttö, mutta tilat on suunniteltu niin, että hotellin ja toimiston välistä rajaa on helppo siirrellä tulevien vuosikymmenien aikana. Rakennukseen ei tarvitse tehdä suuria muutoksia, jotta se voisi toimia esimerkiksi täysin hotellina vaikkapa 50 vuoden päästä.

Toimiston rooli on yhä keskeinen osa kansainvälisen yrityksen arkea

– Me uskomme vahvasti siihen, että toimistolla on yhä tärkeä rooli työelämässä, vaikka emme näekään trendiä, joka toisi kaikki työntekijät toimistolle jokaisena arkipäivänä. Globaalina uusiutuvien materiaalien yhtiönä me haluamme tiloistamme käyntikortin, joka kertoo omaa, persoonallista tarinaansa. Toimisto on myös vetovoimatekijä, jolla voimme kilpailla kansainvälisistä osaajista, kertoo Kauhanen toimiston roolista Stora Enson yrityskulttuurissa.

Stora Enson työskentelytiloihin on suunniteltu hyvin monipuolisia tilatyyppejä palvelemaan erilaisia työn tekemisen tarpeita. Tiloja on varattu niin hiljaiseen, keskittymistä vaativaan työhön kuin yhdessä työskentelemistäkin varten. Videokonferenssien määrä on aiempaan verrattuna kasvanut merkittävästi, joten myös niitä varten on varattu eri kokoisia tiloja. Lisäksi toimistosta löytyy vetäytymistiloja, kirjasto, lepohuoneita sekä taukokeittiöitä. 

Katajanokan Laiturin tila- ja palvelukokonaisuus tekee kansainvälisen yrityksen toimistoarjesta suoraviivaista.

– Käytännössä voimme majoittaa esimerkiksi Ranskasta tai Japanista saapuvat työntekijämme tasokkaasti toimistomme kanssa samassa rakennuksessa. Voimme myös syödä vieraidemme kanssa hotellitason aamiaisen, tarjota työntekijöillemme kiinteistössä olevalle kuntosalille pyyhepalvelun ja nauttia tasokkaasta lounaasta rakennuksen kattoterassilla, Kauhanen iloitsee kiinteistön tarjoamista mahdollisuuksista.

Katajanokan Laiturin kokonaisuuden täydentävät Solo Sokos Hotel Pier 4:n tasokkaat hotelli- ja ravintolapalvelut

Myös Katajanokan Laiturin toisen päävuokralaisen, Solo Sokos Hotel Pier 4 -hotellin pitkän tähtäimen katse on vahvasti kansainvälisissä asiakkaissa, sillä alue on historiallisestikin ollut Helsingin portti maailmalle sekä matkailun että kaupankäynnin osalta. Puurakenteinen hotelli on myös tällä hetkellä Suomessa uniikki.

– Matkailukysynnän ja markkinatilanteen osalta me Sokotelilla katsomme vahvasti tulevaisuuteen. Taantumia on ollut ennenkin ja vahvana operaattorina meillä sellaisiin varautuminen on selkärangassa. Me uskomme, että kansainvälinen matkustus tulee kasvamaan ja pääsemme pandemiaa edeltäneitä matkailijamääriä korkeammalle tasolle, kertoo Petra Wikström, Solo Sokos Hotel Pier 4:n hotellinjohtaja.

Sokotelin hotellibrändeistä nimenomaan Solo edustaa korkeatasoista ja yksilöllistä hotellityyppiä, joten Katajanokan Laiturin arkkitehtuuri ja ainutlaatuiset puitteet ohjasivat tulevaa hotellibrändiä Sokotelin sisällä vahvasti.

– Hotellin palvelukokonaisuuden sisustuksen osalta kaiken keskiössä ovat kestävät valinnat sekä moniaistillisuus. Me haluamme tarjota hotellielämyksen, jossa heti aulatilaan saavuttaessa vieraan olkapäät rentoutuvat ja laskevat kymmenen senttiä alaspäin, kuvailee Wikström.

Katajanokan Laiturilla on LEED Platinum -ympäristösertifikaatti, jonka kriteeristö kulkee myös hotellisuunnittelun vihreänä lankana.

– Me teemme huomisen luksusta, jossa laatu korvaa määrän. Suunnittelussa korostamme järkeviä valintoja, jossa kotimainen osaaminen on designin keskiössä. Tavoitteemme on toimia alamme edelläkävijänä ollen Suomen ilmastovastuullisin hotelli, tiivistää Wikström vastuullisuustyön taustoja.

Laatu ja elämyksellisyys välittyy niin uuden hotellin ravintolapalveluissa kuin huoneissakin.

– Meillä asiakkaat pääsevät nauttimaan upeasta merimaisemasta niin hotellin aamiaiselle, korkeatasoisessa Harbore ravintolassa, aulatilan Café Hellissä kuin katolla sijaitsevalla Humu Rooftop Barissa. Hotellihuoneidemme lattiasta kattoon ulottuvista ikkunoista avautuu alati muuttuvat maisemat vuodenaikojen mukaan.  On ollut ilo seurata, miten paljon hotellimme ja esimerkiksi ravintola Harbore on jo herättänyt kiinnostusta, hehkuttaa Wikström.

Vähintään 100-vuotinen puurakennus säilyy sukupolvelta toiselle ja on samalla pitkäaikainen hiilivarasto

Koska Katajanokan Laituri sijaitsee paraatipaikalla – merkittävässä kulttuuriympäristössä Helsingin eteläsataman rantaviivassa – käynnistyi hanke alun perin Helsingin kaupungin, Varman ja Stora Enson järjestämällä korkeatasoisella arkkitehtuurikutsukilpailulla. Kilpailuun kutsuttiin mukaan ansioituneita arkkitehtitoimistoja Suomesta, Pohjoismaista ja Japanista. Voittajatyöksi valittiin Anttinen Oiva Arkkitehdit suunnittelema Spring, joka oli palkintolautakunnan yksimielinen suosikki.

Rakennustyöt Katajanokalla käynnistyivät syksyllä 2021. Rakennuspaikka on haasteellinen, sillä Katajanokan ranta-alueet koostuvat täyttömaasta, jossa hyvin lähelle rantaviivaa tuli toteuttaa monta metriä merenpinnan alle ulottuva, vesitiivis kaivanto. Kevättalvella 2022 rakennus nousi maanpinnan tasolle.

– Ensimmäiset puuelementit rakennuksen runkoon asennettiin maaliskuussa 2023, ja tasan seitsemän kuukautta myöhemmin – lokakuussa 2023 – kiinteistön viimeinen puuelementti saatettiin paikoilleen. Rakennuksen maanpinnan yläpuolinen, nelikerroksinen runko on valmistettu täysin puurakenteisesti, kertoo Stora Enson Kauhanen rakennusprojektista.

Katajanokan Laiturin puurungon materiaali on Stora Enson Varkauden tehtaalla valmistettua viilupuuta (LVL), jonka raaka-aineena on käytetty Pohjois-Savon yksityisiltä maanomistajilta hankittua kuusitukkia. Viilupuun lisäksi rakennuksessa on käytetty Stora Enson Ruotsissa valmistamaa ristiinliimattua puuta (CLT), josta rakentuivat kaikki kiinteistön välipohjat, yläpohja, jäykistävät seinät sekä portaat ja hissikuilut. Myös aulan valoaukon näyttävät pystylamellit ovat ristiinliimattua puuta.

– Rakennusta varten on valmistettu 2500 yksilöllistä massiivipuuelementtiä, jotka ovat kaikki esivalmistettu tehtaalla millimetritarkkaan. Puurunko myös toimitettiin työmaalle oikea-aikaisina rekkakuljetuksina koko seitsemän kuukauden ajan. Työmaalla ei varastoitu materiaalia, joten elementtien toimittaminen relevantissa järjestyksessä, oikeassa laajuudessa ja oikeaan aikaan oli tärkeää, summaa Kauhanen Helsingin keskustaan sijoittuvan rakennustyömaan vaatimuksia.

Yli 100 vuoden elinkaarelle suunniteltu Katajanokan Laituri toimii arkisen käyttönsä ohella pitkäaikaisena hiilivarastona, sillä rakennusmateriaalina oleviin puihin on niiden kasvuvaiheessa sitoutunut 6 000 tonnia – siis 3 500 henkilöauton keskimääräisten vuosipäästöjen verran – hiiltä.

 – Käytännön energiatehokkuusratkaisuista esimerkkejä puolestaan ovat kiinteistön oma aurinkovoimala ja viherkatto. Lisäksi esimerkiksi kaikki puurungossa käytetty raaka-aine on kansainvälisen metsäsertifiointijärjestelmän mukaan PEFC-sertifioitua puuta. Me tavoittelemme yhdessä LEED-ympäristösertifikaatin korkeinta tasoa, joten sen vaatimukset on huomioitava läpi suunnittelu- ja rakennusprosessin, summaa Kauhanen suunnittelutyötä.

“On ollut turvallista tehdä yhteistyötä Varman kanssa”

Vaikka tietotyön tavat, ihmisten liikkuminen ja toimistojen vaatimukset ovat viimeisen viiden vuoden sisällä muuttuneet moneen kertaan, ovat Katajanokan Laiturin taustalla olevat perustarpeet edelleen olemassa. Toimistot ja hotellit ovat tulevaisuudessakin osa arkeamme.

– Tämä projekti on ollut poikkeuksellisen hienosti läpiviety. Avain onnistumiseen on ollut erittäin tiivis yhteistyö Varman, Haahtelan projektinjohdon ja kiinteistön muiden käyttäjien kanssa. On myös upea nähdä, miten uusi rakennus istuu osaksi Helsingin merellistä kansallismaisemaa kunnioittaen ja jatkaen vanhaa, perinteistä empire-keskustaa. Näyttää, kuin se olisi ollut siinä aina, kertoo Stora Enson Kauhanen omasta kokemuksestaan osana projektia.

– Varman tekeminen on ollut kyllä hyvin systemaattista. Meille on näyttäytynyt selvästi, miten tarkkaan asiat on suunniteltu ja miten sovitusti kaikessa edetään. Varma on selvästi iso toimija, joka ymmärtää hyvin hotelliliiketoiminnan lainalaisuudet ja tunnistaa osa-alueet, mitä meidän pitää omalta osaltamme huomioida. On ollut turvallista tehdä yhteistyötä Varman kanssa, kiittelee Sokotelin Wikström.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä