Lähityö tökkii eikä toimistolla viihdytä – missä vika?

Monelle hybridi- ja etätyöskentelyyn tottuneelle tietotyöläiselle lähityöpäivä voi olla työarjen pakollinen paha. Miksi lähityö tökkii ja kuinka toimitila voi vastata paremmin työntekijöiden muuttuviin tarpeisiin?

Lähityö on työnantajan osoittamissa tiloissa tehtävää työtä, eli perinteistä toimistolla työskentelemistä. Monelle hybridi- ja etätyöhön tottuneelle tietotyöläiselle lähityöpäivät voivat kuitenkin tuntua kuormittavalta – herätyskello on asetettava soimaan etätyöaamua aikaisemmin ja pendelöintiin tulee erikseen varata aikaa. 

Useimmat työnantajat sen sijaan jakavat ajatuksen lähityön eduista ja toivoisivat henkilöstöltään aktiivista paluuta toimistolle. Lähi- ja etätyön vastakkainasettelu haastaa myös johtamista, kun saavutetuista etätyön vapauksista ei työntekijäpuolella haluta luopua. 

Lähityön kiinnostavuutta työntekijän silmissä laskevat asiat liittyvät yllättävän usein työn ulkopuoliseen elämään

Vuonna 2025 julkaistussa Työterveyslaitoksen tutkimuksessa “Työhyvinvointi etä- ja läsnätyössä ennen koronapandemiaa, sen aikana ja seurannassa” havaittiin, että yleisesti yleiskuva etätyön työolosuhteista ja toimivuudesta on myönteinen. Erityisesti työrauhaa ja tuotteliaisuutta etätyössä arvioitiin positiivisesti.  

Etätyön houkuttelevuus ei siis useinkaan liity lähityön epämukavuuteen tai toimitilojen puutteellisuuteen vaan siihen, että etätyö yksinkertaisesti koetaan mukavaksi, helpoksi ja toimivaksi vaihtoehdoksi.

Esimerkiksi näistä syistä kotityöpisteelle jääminen houkuttelee lähityötä enemmän:

  • Monet ovat sijoittaneet rahallisesti kotinsa ergonomisiin työpisteisiin – osa on jopa rakentanut viime vuosien aikana kokonaan erillisen työhuoneen kotiinsa. Etätyön tekeminen on siis miellyttävää ja sujuvaa, kun työtilat ovat kunnossa.
  • Etätyöhön tottuneet työntekijät kokevat työpäivän aloittamisen kotona todennäköisesti mukavammaksi ja helpommaksi kuin toimistolle lähtemisen. Esimerkiksi aamutoimet ja aamun aikataulu täytyy ajatella lähityöpäivinä täysin eri tavalla kuin etätyössä.  
  • Useamman vuoden jatkunut etätyökulttuuri on mahdollistanut asuinpaikan valinnan vapaammin ilman huolta työmatkoista. Samaan aikaan esimerkiksi liikkumisen kustannukset ovat nousseet, mikä voi laskea motivaatiota matkustaa toimistolle.
  • Etätyö on pitkään jatkuessaan mahdollistanut arjen aikatauluihin merkittäviä joustoja, kun työmatkoihin ei kulu aikaa. Lasten tai omat harrastukset saattavat alkaa esimerkiksi sellaiseen aikaan, ettei niihin osallistuminen olisi edes mahdollista, jos lähityötä tulisi tehdä monta päivää viikossa.  
  • Monet yritykset ovat pienentäneet tai uudelleenjärjestäneet tilojaan viime vuosien aikana, jonka seurauksena henkilökohtaisia työpisteitä on laajasti vähennetty. Tästä saattaa seurata ylimääräistä epävarmuutta ja jännitystä työpäivään, kun oma työpiste ja vieressä työskentelevät henkilöt toimistolla vaihtelevat päiväkohtaisesti.

Etätyön plussissa korostuvat siis nimenomaan arjen sujuvuutta ja mukavuutta lisäävät tekijät, vaikka toimistojen vääränlaisilla tilajaoillakin on tässä oma roolinsa.  
Lue lisää: Vetovoimainen toimisto tukee toimivaa hybridityömallia 

Lataa myös maksuton opas: Hybridityöopas: Näin luot vetovoimaisen toimiston     

Lähityön puolestapuhujat korostavat työn sujuvuutta ja inhimillistä tarvetta kontakteihin

Työnantaja- ja esihenkilöpuolen lisäksi erityisesti ulospäinsuuntautuneet ja sosiaaliset työntekijät puhuvat lähityön eduista: kohtaamisista, tuottavista käytäväkeskusteluista sekä työyhteisöön sitoutumisesta. 

Muun muassa nämä ovat lähityöhön yleisesti liitettyjä etuja:

  • Runsaan etätyöskentelyn jälkeen moni kaipaa aikuista ja ammattimaista kollegoiden seuraa. Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunne tuo turvaa ja vahvistaa organisaation me-henkeä.  
  • Vaikka etätyössä työrauha on usein erittäin hyvä, lähityössä puolestaan monet pienet tehtävät tai ongelmat ratkeavat ripeästi esimerkiksi kahvikoneella toisen työntekijän kanssa törmätessä ja neuvoa kysyessä. Etätyöpisteeltä muiden tavoittaminen vaatii erillisen viestin, kun taas toimistolla apua tulee pyydettyä matalammalla kynnyksellä.  
  • Pandemian jälkeen monet yritykset ovat panostaneet työtilojensa viihtyvyyden ja toiminnallisuuden kehittämiseen. Erityisesti neuvotteluihin, ryhmätöihin tai ongelmanratkaisuun tarvittavia tiloja on luontaista hakea toimistolta, kun taas hiljaista keskittymistä vaativa henkilökohtainen työ onnistuu hyvin etänä.  
  • Monille yksi toimistolle vetävä houkutin ovat monipuoliset ja tavallisesta kotiruuasta poikkeavat lounaskahvilan herkut tai toimitilakiinteistöstä löytyvät palvelut, kuten kuntosali tai pakettiautomaatti. Arjen helpotusta saatetaan siis hyvinkin etsiä myös lähityöpäivistä.  
  • Lähityöhön saattavat houkutella myös työyhteisön vapaatunnelmaiset aktiviteetit, kuten yhteiset aamiaiset, taukojumpat, luennot tai afterworkit. Näillä nähdään olevan keskeinen rooli henkilöstön ryhmäytymiseen ja sitoutuneisuuteen. 

Toimistolle saatetaan hakeutua varsin erilaisten syiden vuoksi, mutta toisaalta yhdistävänä tekijänä lähityöpäivissä nähdään monet työntekoa helpottavat, yhteisöllisyyteen liittyvät asiat. Yksilön vaakakupissa etätyön edut saattavat kuitenkin omassa arjessa tuntua lähityön tarjoamia etuja konkreettisemmilta, joten etätyöpisteelle jääminen tuntuu perustellulta. 

Lue myös: Hybridityö jatkaa voittokulkuaan, mutta mitä toimistoissa tapahtuu? 

”Meillä työntekijät voivat valita työskentelevätkö pääsääntöisesti toimistolla vai pääsääntöisesti kotona. Vanhalla toimistollamme väkeä kävi todella vähän mutta nyt ihmiset tulevat toimistolle selvästi useammin, sillä tilat sekä kollegoiden kohtaamisille että oman työn tehokkaalle tekemiselle ovat aiempaa paremmat.”
Kirsi Mustonen, Office & Community Manager, Silo AI

Takaisin lähityöhön – millainen muutos toimitiloissa on käynnissä juuri nyt?

Pandemian alkaessa etätyösuositus astui voimaan hyvin lyhyellä varoitusajalla, mutta etäilyn aikakaudesta tuli kuitenkin niin pitkä, että useat tietotyöläiset tottuivat vauhdilla omaksuttuun työnteon malliin ”uutena normaalina”.  

Etätyösuositusten purkamisen jälkipyykki työpaikoilla on jäänyt pääasiassa yritysjohtajien työpöydille, kun henkilöstön saavuttamista täyden etätyön vapauksista on useissa organisaatioissa pyritty siirtymään kohti sujuvaa hybridityötä.  

Lukuvinkki: Toimitilakulut, hybridityö ja toimiston käyttöaste – johtajalta kysytään nyt näkemystä 

Vetovoimaisen toimiston luomiseen ei ole yksiselitteistä reseptiä, mutta on muutamia tekijöitä, jotka tukevat hybridityötä ja vahvistavat toimitilan asemaa toimivana työnteon paikkana.  

Työterveyslaitoksen "Työhyvinvointi etä- ja läsnätyössä ennen koronapandemiaa, sen aikana ja seurannassa" -tutkimuksen tulosten perusteella työpaikoilla on hyvä kiinnittää huomiota etenkin työrauhaa tarjoaviin tilaratkaisuihin.  

Vetovoimaisen toimitilan peruspilarit:  

  • Työnteon tarpeisiin vastaavat tilat: Toimiston tulee tarjota työrauhaa siinä missä kotikonttorinkin. Varmista, että toimitilassa on riittävästi sopivia paikkoja keskittymistä vaativalle työlle, kokouksille, puheluille, tiimityölle ja vapaamuotoisille kohtaamisille.  
  • Toimiva toimitilateknologia: Kun neuvotteluhuoneiden laitteet ja yhteydet toimivat moitteettomasti ja luotettava tilavarausjärjestelmä ehkäisee turhia päällekkäisyyksiä, uskaltaa etätyöhön tottunut tulla toimistolle myös tiukkana palaveripäivänä.
  • Työkykyä tukeva ergonomia: Säädettävät työpisteet, hyvä ilmanlaatu, toimiva akustiikka ja silmäystävällinen valaistus ovat edellytyksiä sujuvalle toimistotyöpäivälle. Erityisen tärkeä tämä on huomioida työtiloissa, joissa jokaiselle ei ole omaa kiinteää työpistettä.  
  • Monipuoliset toimitilapalvelut: Lähellä sijaitsevat ravintolat, sähköauton latauspisteet, sosiaalitilat, kuntosali ja muut arkea helpottavat palvelut tekevät toimistolla työskentelystä vaivattomampaa ja houkuttelevampaa.
  • Toimiston sijainti ja saavutettavuus: Hyvät kulkuyhteydet ja riittävät pysäköintimahdollisuudet madaltavat kynnystä lähteä työpaikalle. Mitä sujuvampi työmatka, sitä todennäköisemmin toimistoa käytetään aktiivisesti. 

Lukuvinkki: Viihtyisä toimisto tukee työkykyä ja vetää puoleensa myös kotitoimistolle juurtuneet työntekijät 

Vuokraa yrityksenne seuraavat toimitilat Varmalta

Etsitkö uutta toimistoa tai liiketilaa? Varman toimitilahaku näyttää vapaat tilat nopeasti ja vaivattomasti. Meidän kauttamme löydät myös asiantuntevan kumppaniverkoston, joka on tukenasi yrityksesi toimintakulttuurin tai tilojen kehittämisessä. Kysy meiltä lisää! 

Varman toimitilavuokralaisena saat suoraviivaista ja henkilökohtaista palvelua sekä työskentelet kehittyvissä tiloissa – meillä todella on tutkitusti jo neljättä vuotta peräkkäin toimialamme tyytyväisimmät asiakkaat! 

Lue myös: Viisi syytä vuokrata Varmalta – tutkitusti toimitilamarkkinan tyytyväisimmät asiakkaat jo neljättä vuotta peräkkäin 
  
Löydä uusi toimitila itse tai kysy apua Varman Asset Managereilta

Voisit olla kiinnostunut myös näistä